Taivas, matkamme ihana päämäärä

Kuinka paljon me mietimme taivasta ja iankaikkista elämää?

Iankaikkinen elämä on käsittämätön asia. Se ei mahdu ymmärrykseemme. Elämä
taivaassa on täydellisen ihanaa ja se ei pääty koskaan. Ei ole enää huolia, kipuja eikä sairauksia. Pelastuksemme on siellä lopullinen. Sitä ei voida koskaan enää riistää meiltä pois.

Harvemmin saarnoissakaan kuulee puhetta taivaasta. Korkeintaan sitä hiukan sivutaan. Miksi emme voisi puhua siitä
hiukan enemmänkin? Otetaan esimerkki. Eikö olisi outoa, jos matkatoimisto kuvaisi vain lomamatkan lento-osuutta, eikä ihania näkymiä ja mahdollisuuksia perillä lomakohteessa?

Millaista on Taivaassa?

Taivaasta puhutaan Raamatussa kielikuvin. Siksi meidän on
hankala hahmottaa, millainen paikka se lopulta on. On olemassa paljon ns. rajakokemuksia, joissa ihminen on ollut jonkin aikaa kuolleena. Tällainen tieto on meille korkeintaan
suuntaa antavaa. Rajakokemuksissa korostuu taivaan ylimaallinen ihanuus ja helvetin äärimmäinen järkyttävyys. Yleensä on niin, että taivaassa vierailleet tulevat hyvin haluttomiksi tulemaan takaisin omaan ruumiiseensa. Olotilan
taivaassa täytyy olla sanoin kuvaamattoman ihana. Tuska ja vaiva on päättynyt. Vastaavasti helvetistä näkyjä nähneet kuvaavat sen järkyttävyyttä riipaisevasti. Ihmiset, jotka siellä ovat tietävät, että se ei pääty koskaan. Tämä tietoisuus lienee suurin tuska helvetissä.

Harvat ovat päässeet vierailemaan taivaassa tai nähneet siitä
näkyjä. Jumalan tahto on kuitenkin, että etsisimme sitä, mikä ylhäällä on. Paavali kehottaa Kolossalaiskirjeen 3. luvun alussa kiinnittämään mielemme siihen, mikä on ylhäällä. Vaikka emme näe luonnollisilla silmillä näkyjä, meillä voi sisäisesti olla kirkas näky taivaasta ja helvetistä.

Näky tekee aktiiviseksi

Kun sain kutsun lähetystyöhön vuonna 2004, minulla oli nämä
molemmat. Koin, että Pyhä Henki sanoi selvästi minulle: ” Ne päätökset, jotka sinä teet täällä alhaalla, vaikuttavat kerran sen joukon määrään, joka on taivaassa perillä.” Tuli suuri hätä lähetysmaamme Malesian muslimeista, jotka suurimmaksi osaksi eivät olleet kuulleet Jeesuksesta.

Selvä näky taivaasta ja helvetistä tekee meistä aktiivisia. Haluammeko käyttää jäljellä olevan aikamme voittaaksemme mahdollisimman monta sielua Jeesukselle?

Monilla on lapsia ja lapsenlapsia, jotka eivät ole vielä uskossa. Mitään suurempaa ja tärkeämpää tehtävää ei vaareilla ja mummuilla voi olla kuin taistella rukouksessa heidän puolestaan. Uskova isoäitini tajusi tämän ja rukoili kovasti puolestani hoitaessaan minua, kun olin pieni. Vanhempani olivat kiireisiä maanviljelijöitä. Mummu käytti tilaisuuden hyväksi parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ehkä en olisi tänään uskossakaan ilman näitä mummuni rukouksia.

Oi Herra, anna meille hätä kadotetuista!