Missä teidän onnenne nyt on? (Gal.4:15)

Tämän kysymyksen Paavali esittää lainalaisuuteen langenneille Galatian seurakunnille.

Vaikka tämä kysymys on esitetty noin 2000 vuotta sitten Galatian alueella olleille seurakunnille, se on täysin relevantti myös nykyajan kristityille. Mauri Viksten on sanonut saarnoissaan, että meidän vanhassa ihmisessämme eli lihassa asuu urakkatyöläinen. Vanha ihminen haluaisi edes hiukan laittaa omaakin ansiotaan pelastukseen.

Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä meidät vanhurskautetaan sataprosenttisesti armosta uskon kautta. Hyväksymisemme
Jumalan edessä perustuu ainoastaan ristin työhön, eikä mihinkään muuhun. Emme saa koskaan sekoittaa uskonvanhurskautta elämänvanhurskauteen, jota myös
pyhitykseksi kutsutaan.

Olemme myös kutsutut pyhitykseen, mutta sitä ennen Jumala haluaa meidän kokevan tuon onnen, johon viitataan tämän kirjoituksen otsikossakin. Olemme sataprosenttisesti
vanhurskaita Kristuksessa, jos olemme uskossa Häneen. Tämä tuo onnea, iloa ja vapautta sydämeemme. Tästä lähtökohdasta haluamme myös olla kuuliaisia Jumalalle uskonvaelluksessamme.

Miksi sitten tällaista perusasiaa on saarnattava myös pitkään uskossa olleillekin? Martti Luther osoittaa Galatalaiskirjeen selitysteoksessaan, että tässä on juuri iso osa hengellistä sodankäyntiä. Helpoin tapa viedä yksilön ja myös seurakunnan voima on saada se lankeamaan lain alle. Vaikka tätä ei virallisesti opetettaisikaan seurakunnissa, on varmaa, että yksittäiset uskovat painivat mielissään näiden kysymysten kanssa.

Korinttin seurakunnassa oli erilainen ongelma. Joidenkin uskovien elämään oli ilmestynyt melko räikeääkin syntiä. Paavalilla oli ratkaisu sekä Korinttin että Galatiankin
seurakunnille. Hän halusi julistaa ristiinnaulittua Kristusta heille (1.Kor. 1:23). Lain alle joutunut näkee silloin, että hän on pelastettu vain armosta. Hän alkaa kokea onnea siitä, että Kristus on jo vanhurskauttanut hänet. Hän on silloin sataprosenttisesti vanhurskas Jumalan edessä. Vaellus voi olla hyvinkin puutteellista, mutta se ei poista Kristuksen työn todellisuutta Jumalan edessä.

Mitä sitten sanoa kristitylle, joka on valinnut lavean tulkinnan synnin suhteen? Myös hänelle on saarnattava ristiinnaulittua Kristusta. Kun hän kokee Kristuksen rakkauden voimallisesti, niin hän ei halua tahallaan tehdä syntiä. Tässä tulemme
siihen lopputulokseen, että perusjulistus onkin tavattoman tärkeää. Se on siksi todella tärkeää, että näitä totuuksia vastaan on koko ajan olemassa hengellinen taistelu.

Ilmestyskirjan toisessa luvussa on kuvattu Efeson seurakunta, joka oli menettänyt ensirakkauden. Ratkaisu heillekin oli julistus ristiinnaulitusta Kristuksesta. Paavali kysyy Galatian seurakunnilta: Lain teoistako te saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? (Gal.3:2). Pyhälle Hengellekin kelpaa vain Kristuksen täytetty työ.

Meidän ei tarvitse parannella elämäämme saadaksemme Pyhän Hengen täyteyden. Jumala tietää mitä tekoa olemme. Mutta kun Pyhä Henki tulee meihin, vähitellen myös oikeita
Hengen hedelmiä on nähtävissä elämässämme. Tässä on runsaasti toivoa ja valoa vuoden lyhyimmille päiville, jotka ovat pian edessämme.